Uutiset

Vapaaehtoisen esittelyssä CISV Helsingin rahastonhoitaja

CISV:n toiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan – Suomen CISV-liitossa, sen paikallisyhdistyksissä ja komiteoissa on mukana  lukuisia vapaaehtoisia ympäri Suomea. Vapaaehtoiset toimivat useissa erilaisissa tehtävissä, joissa voi haastaa itsensä, kehittää taitojaan ja oppia uutta. Vapaaehtoisen esittelyssä on CISV Helsingin rahastonhoitaja Hessu.

Hessu

Kuva nuoresta cisvarista vuosikymmenten takaa.

Kuka olet ja mitä teet? Hessu, CISV Helsingin rahastonhoitaja

Miten päädyit mukaan CISV:n toimintaan? Koulusta 11-vuotiaana toin village-leirin esitteen kotiin ja sillä tiellä olen vieläkin.

Missä kaikessa olet ollut mukana? Lapsena olin leireillä ja perhevaihdossa, opiskeluaikana olin mukana leirien järjestämisessä (staffissa) ja kerran perheenvaihdon ryhmänvetäjänä. Nyt olen jo useamman vuoden toiminut rahastonhoitajana jotta oppisin enemmän kirjanpidosta ja nyt ovat omat lapset innostuneet CISV-toiminnasta.

Paras asia, minkä vapaaehtoistyö CISV:ssä on antanut sinulle? Vapaaehtoistyö on antanut minulle etenkin ongelmanratkaisu-, opettamis- ja johtamistaitoja, lisäksi ujouteni on vähentynyt ja olen saanut ystäviä läheltä ja kaukaa.

Terveiset CISV:n vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille? Yhdistyksessämme toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. Joten kaikki apu on tarpeen. Esimerkiksi auttaminen yhden tilaisuuden järjestämisessä auttaa hallitusta jo paljon!

“By bringing young people together in a spirit of tolerance and understanding, we help to lay the foundation for a peaceful tomorrow."

Kofi Annan, former UN Secretary General, CISV Seoul Symposium 2000.