Uutiset

TÄRKEÄ TIEDOTE KESÄN 2021 CISV-ohjelmista

Olemme Suomen CISV:nä päättäneet perua osallistumisemme kesä-elokuun 2021 kansainvälisiin ohjelmiin. Olemme yhdessä Suomen CISV-liiton, paikallisyhdistysten ja kansallisten komiteoiden kanssa käydyn keskustelun jälkeen päätyneet siihen tulokseen, että tässä pandemiatilanteessa tämä on vastuullisin ratkaisu.

Raskain mielin tehty päätös perustuu huolelliseen harkintaan. Koronatilanne Suomessa ja kansainvälisesti on edelleen epävarma ja viime viikkojen luvut ovat jälleen hälyttäviä. Viranomaisten ohje on edelleen välttää tarpeetonta matkustamista ulkomaille. Koimme, että vastuullisin päätös on jo nyt perua sekä osallistuminen kansainvälisiin ohjelmiin että niiden järjestäminen Suomessa.

Päätöksemme jälkeen myös kansainvälinen CISV on tullut siihen päätökseen, ettei kansainvälisiä ohjelmia järjestetä kesällä 2021.

Me CISV:ssä olemme pahoillamme kesän kansainvälisten ohjelmien peruutuksesta. Tärkeintä on nyt kuitenkin huolehtia lasten ja perheiden turvallisuudesta ja terveydestä. Vaikka päätös on raskas, haluamme kantaa vastuumme.

Talven ohjelmien suhteen tilanne on edelleen auki ja toivomme, että koronatilanne olisi siihen mennessä parempi. Talven ohjelmiin tehdään valinnat kesän jälkeen ja yritämme mahdollisesti saada lisää paikkoja myös talvelle. Talven ohjelmista tiedotetaan erikseen myöhemmin.

Haluamme kesällä 2021 keskittyä kansainvälisten ohjelmien sijaan laadukkaiden kansallisten CISV-leirien järjestämiseen turvallisesti. Tavoitteena on tarjota mielekkäitä CISV-kokemuksia kansallisesti. Tiedotamme leireistä tarkemmin, kun suunnittelu etenee.

Suomen toimintojen osalta Suomen CISV-liitto suosittelee tällä hetkellä vahvasti kaikkien tapaamisten välttämistä ja etäkokousten suosimista viranomaisten suosituksia seuraten. Kansallisen koulutuksen ja kansallisten leirien järjestämisessä seurataan viranomaisten ohjeita ja koronatilanteen kehittymistä – leirit pyritään järjestämään koronaturvallisesti.

Poikkeuksellisessa tilanteessa on tärkeää pitää (etä)yhteyttä läheisiin ja ystäviin. Toivomme, että CISV-toiminnassa syntyneet ystävyyssuhteet auttavat osaltaan jaksamaan tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Yhdessä selviämme tästäkin.

Suomen CISV-liiton hallitus

board.list@fi.cisv.org.

 

“By bringing young people together in a spirit of tolerance and understanding, we help to lay the foundation for a peaceful tomorrow."

Kofi Annan, former UN Secretary General, CISV Seoul Symposium 2000.