Uutiset

Seminaarileiriä sumplimassa

CISV Helsinki järjesti viime kesänä seminaarileirin 16–17-vuotiaille cisvareille. Ja kuten yleensä, järjestelyt hoidettiin vapaaehtoisvoimin. Perheemme on uusi CISV:n kuvioissa, mutta silloisen puheenjohtajan Kaisan rohkaisevat sanat ”teemme leirin yhdessä toisiamme tukien ja koko ajan lisää oppien” innostivat minutkin mukaan kesän leirivalmisteluita hoitamaan. Koordinaatioryhmässä meitä oli mukana sekä kokeneempia leirijärjestelijöitä että muitakin keltanokkia. Hallituksen jäsenet osallistuivat kokouksiin vuorotellen. Tavoitteena oli paitsi vastuun jakaminen myös parempi tiedonkulku hallituksen sisällä.

Suurimmaksi haasteeksi osoittautui leiripaikan löytäminen. Pääkaupunkiseudun leirikeskus ja koulu toinen toisensa jälkeen vastasivat toiveikkaisiin yhteydenottoihimme ei kiitos. Kunnes vihdoin Sipoon suunnalta alkoi kuulua lupaavia viestejä. Koordinaatioryhmältä putosi kivi sydämeltä, kun viimein huhtikuussa varmistui, että leiri voidaan järjestää paikallisen koulun tiloissa.

Kun leiripaikka oli selvillä, selkeytyi moni muukin asia. Kuljetuksien, ruokahuollon, pyykkäysjärjestelyjen, retkien ja muiden aktiviteettien suunnittelu sekä leirin pystytyksen ja purun organisointi pääsivät nyt toden teolla vauhtiin. Jokaiselle vapaaehtoiselle riitti tehtävää ja selvitettävää, mutta mitenkään ylivoimaiseksi ei kenenkään taakka missään vaiheessa kasvanut.

Joten kun kutsu tulevien leirien järjestelytehtäviin käy, rohkeasti mukaan vain – tehtävät eivät vaadi keneltäkään ylivoimaisen paljon aikaa tai kohtuuttomia ponnisteluja.

Palkitsevin hetki leirijärjestelyissä oli, kun h-hetken koittaessa näin leirille osallistuvat nuoret huolehtiessani, että kaikki pääsevät leiripaikalle suuntaavaan bussiin. Myös näiden hieman vanhempien cisvarinuorten kasvoilta huokui jännityksensekaista iloa ja odotusta, kun leirikaverit tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Saran, Esan ja muiden staffilaisten luokse lähti bussilastillinen tulevia ystäviä.

Tarja

Seminaarileiriäsump1Teksti on kirjoitettu alun perin CISV Helsingin jäsenlehteen Kiertikseen syksyllä 2014.

“By bringing young people together in a spirit of tolerance and understanding, we help to lay the foundation for a peaceful tomorrow."

Kofi Annan, former UN Secretary General, CISV Seoul Symposium 2000.